Chris Bredesen on Java-kehittäjä Fort Lauderdalesta ja käyttää Fedoraa pääkehitysalustanaan. Chris kertoo viisi valintaansa Fedoran Java-kehitystyökaluista ja antaa ohjeita Java-kehittäjille, jotka harkitsevat Fedoraan siirtymistä.
Fort Lauderdalesta, Floridasta. Asun nykyään Holly Springsissä, Pohjois-Carolinassa.
Johtava ohjelmistokehittäjä Red Hatilla.
Kun olen Freenodessa, Codehausissa tai vastaavissa verkoissa, käytän nimimerkkiä ”cbredesen”, jotta minut on helpompi tunnistaa. Red Hatilla minua kutsutaan ”breddyksi”. Se on opiskelukaverini antama lempinimi ja lyhennys sukunimestäni. Päätin käyttää sitä itse, koska se on samantyylinen kuin erään norjalaisen esivanhempani nimi, Brede (mistä sukunimeni on johdettu).
Minulla on tutkinto tietojenkäsittelytieteestä, mutta en ollut jostain syystä kiinnostunut ohjelmistokehityksestä, joten ryhdyin ylläpitäjäksi. Tein ylläpitoa useita vuosia, lähinnä rakensin ministeriöiden ja yritysten Windows-verkkoja. Päätin palata ohjelmointiin vuonna 2001 ja erinäisistä tilanteista johtuen vaihdoin työhön, jossa tein Visual Basic -kehitystä. Pian uuden työn saamisen jälkeen vaihdoimme VB/C++/Windows-alustasta Java/*NIX/Linux-alustalle. Loppu onkin historiaa.
Olen käyttänyt suurimman osan kehittäjäurastani suurten web-pohjaisten e-kauppajärjestelmien arkkitehtuuriin ja kehittämiseen. Se vie suurimman osan ajastani, mutta minulla on muutama siihen liittyvä projekti kesken, jotka aion julkaista yhteisölle ja toivottavasti myös paketoida Fedoraan.
Satunnaisessa järjestyksessä:
Olen käyttänyt pitkään sekä Gnomea, KDE:tä että XFCE:tä. Olen muokannut työpöytäympäristöä monilla eri tavoilla ja päätynyt aina melkein oletus-Gnomeen, johon on lisätty Gnome-Do käynnistinohjelmaksi. Ainoa varsinainen muutos mitä olen järjestelmään tehnyt, on Bashin vaihtaminen Zsh:hon, koska Zsh:ssa on sisäänrakennettu komentojen täydennys. Suurin osa Java-sovellusten kehittämisessä tarvittavasta työstä on koodaus-/testaus-/koodin tallennus -sykliä, jota tehdään Gitillä, Mavenilla ja muutamalla muulla työkalulla.
Johdan tällä hetkellä Red Hatin asiakasportaalin kehitystä. Se on ryhmä sovelluksia, jotka Seam-web-kehys yhdistää. Se on tehty Fedoralla ja sitä suoritetaan JBoss Enterprise Application Platformilla ja RHEL:llä. Voit vierailla portaalissa osoitteessa http://access.redhat.com. Käytämme SEAM-kehystä portaalin rakentamiseen.
Voimme. Java-virtuaalikone on saatavilla kaikille tärkeimmille alustoilla ja samaa koodia voi suorittaa kaikkialla. Nykyisessä tiimissäni on graafikko, joka käyttää Mac OS X:ää. Hänellä on täysi kopio Red Hatin asiakasportaalista suorituksessa ja yhdistettynä Git-versionhallintaamme.
Muista, että monet Java-kehittäjien suosikkityökalut ovat saatavilla suoraan Fedoraan. Pystyn alle tunnissa asentamaan ja ottamaan käyttöön kehitystyöaseman, jonka pystyttämiseen menisi Windowsilla tai Mac OS X:llä useita tunteja tai jopa päiviä. Kiitos tästä kuuluu Yumille ja kaikille niille hienoille vapaille ohjelmistoille, jotka Fedora on tehnyt ja paketoinut.